28.07.2001
Nyt se on tehty! Eka yö nukuttu ilman tissiä.
Kuura sai siis potturuokaa ja äidinmaitoa kaksi kertaa illalla. Ja nukahti hyvin.
Yhdeksältä heräsi ja silloin sen päätin: nyt se alkaa.
K itki tunnin. Olin vierellä koko ajan ja ihme kyllä eka puoli tuntia meni ihan hyvin. En tuntenut sääliä tai mitään sen kaltaista.Olin vain hyvin varma, että kaikkien mielenterveyden kannalta on parempi, että minäkin alan nukkumaan sitten maagisen kolmen yön päästä.
Toinen puolituntinen oli jo vaikeampi. K itki lohduttomasti mahallaan ja haroi toisella kädellään ihan oikeita kumpareita. Välillä yritti kiskoa minua paidanhelmasta lähemmäs. Lutkutti tyynynkulmaa. Välillä puski päällään minua ja huulet venyivät piittkäällleee.Kohottautui käsien varaan ja katsoi minua epätoivoisena ja huusi : "Anna mammammammaamam!"
Minä suojauduin lopulta peiton taakse, jottei maidon huumaava tuoksu turhaan villitsisi Kuuraa. Ja aivan kuin maitorauhasetkin olisivat päättäneet, että nyt ei anneta periksi, ne eivät valuttaneet valkoista huumettaan.
Pidin koko ajan kättäni Kuuran iholla, jotta hän tietäisi, että tässä ollaan. Silitykseen hän lopulta nukahti.
00.30 Se alkoi taas. Iisakki oli jossain välissä tullut ja mahtunut nukkumaan K:n toiselle puolelle. Pikku keisarihan oli nukahtanut poikittain sängylle, ja kumpikaan ei uskaltanut rueta kääntämään. Oppaitten mukaan huudon olisi pitänyt kestää nyt 45 minuuttia, mutta se kestikin taas sen tunnin.
04.30 Uusi huuto. Oppaitten mukaan puoli tuntia, mutta ehkä 10 minuuttia, tai sitten minä nukahdin.
06.30 Katsoin huojentuneena kelloa, että nyt on aamu. K tyhjensi rinnan.
08.00 Toisen jalkapallon kokoisen rinnan tyhjennys.
09.00 Kuura heräsi hymyilevän säteilevänä kuten aina ennenkin. Ei mitään jälkeä kasvoilla elämänsä hurjimmasta koettelemuksesta. Tähän asti hän on saanut heti kaiken mitä on halunnut. Ainakin silloin, kun se on ollut minusta riippuvaista. Nyt elämän kova puoli astui kuvaan.
Lumi ja Ukko olivat illalla vähän ihmeissään. Ukko komensi minua: "Anna Kuuralle maitoa!"
Yritin siinä sitten selittää, että tämä on nyt oikein. Ettei äiti jaksa olla tuttina yöllä Kuuralle. Parhaiten upposi varmaan se selitys, että sen takia äiti huutaa ja karjuu, kun on niin väsynyt. Ja että Kuura ei itke sen takia, että olisi nälkäinen. Ja että kaikki tämä itku johtaa lopulta siihen, että kaikki saa nukkua, ja silloin meillä kaikilla on mukavaa.
30.07.2001
Minä täällä lähestyvän syksyn yön hämäryydestä. Mikä ihana ajatus: pimeys!
Kuuralla meni kaksi seuraavaa yötä hyvin, oikeastaan ei juuri itkenytkään, hieman äännähti ja se siinä. Nyt nukkuu maito mahassaan. Se on minusta kohtuullista, että saa iltapalansa, vaikka venyikin tunnin myöhäisempään. Otetaan sitten aamulla takaisin. No, kuitenkin silmä kovana vahtaan kelloa, että joko saan antaa maitoa. Mutta huomenna vasta seitsemän jälkeen. Kuten huomaatte, olen luja.
Lapset katsoivat sadepäivän ratoksi filmejä, joita oltiin kuvattu, kun U oli K:n ikäinen. voi, kun minäkin näytin nuorelta ja pirteältä. Väistyyköhän tämä väsymys vielä kasvoiltani ja valtaakohan elämän keveys minut? Mutta on tämä hyvä oppi, nyt on ainakin jalat maassa kiinni. Ja sitä minä kyllä tarvitsin. Nyt pitäis vielä täältä taakan alta nousta lentoon.
Kuura otti ja nousi polvilleen. Siinä sitten hytkyttelee ja työntää itsensä puoli-istuvaan asentoon, josta innoissaan rojahtaa alas. Myös ns. karhuasento on käytössä. Siinä polvet irtoavat maasta. Voi koettaa, ken uskaltaa. Murinalla tai ilman. K ei murise, mutta kätkättää nauraa aina, kun isoveli ilmestyy lähipiiriin. Heillä on varsin lämmin suhde. Kuten myös isonsiskon kanssa, joka illan veteli K:ta viltillä pitkin pirtin lattiaa, ja K:n silmät loistivat.
Eipä tuu muuta nyt mieleen, vaikka tällä kertaa aikaakin olisi. Kukaan ei kaipaa minua juuri nyt.
19.07.2011
Aamulla tekstiviesti lensi junasta , joka on matkalla Pariisiin. Tyttö oli nukkunut pommiin, kun herätys ei ollutkaan toiminut kännykässä. Mutta onneksi houstmama oli sitten herättänyt ja viidessä minuutissa L oli ollut valmis ja kerkesi junaan. Hänen paikallaan junassa oli nukkunut joku pummi, jonka liiderin apulainen oli sitten häätänyt pois. Nyt sitten valloittaa Pariisin!
Taitaa olla elämyksiä niin pää hällä täynnä, että tulee väsynyt tyttö kotiin.
Oli tuo aika hurjaa aikaa, tuo 10 v. sitten eletty aika. Olin kuin pienessä pilvessä koko ajan väsymyksen takia.Unet olivat hyvin repaleisia, palasia siellä täällä. Mutta kuitenkin oli valtava onnen tunne lapsista.Niinkuin nytkin. He ovat minun elämäni.
Nyt jaksaa työn hyvin, mutta kun kaarraan kotipihaan väsymys iskee kuin halko päähän. Siksikö, että koti on rentoutumisen tyyssija?
Sain kerran äitienpäiväksi runon. Äiti se kotona nukkuu vaan.... oli teema.
Ehkä se on parempi muistikuva, kuin vaikka että äiti heittelisi tavaroita seinään.Tai lapsia.
Siinä on sellainen kipukohta. Lasten syntymien jälkeen, on kuin uusi tuntoelin olisi kohdussani. Siellä tuntuu tuommoiset asiat, kipristävät valtavasti.
Joillain alkuperäiskansoilla on tapana antaa lapsille kaikki periksi tiettyyn ikään saakka ja sitten erottaa lapsi kaikista ja kaikesta kuoppaan itsenäistymään. Siihen nähden yösyötön lopettaminen oli pieni asia. Helpommallahan olisi päässyt, jos olisi tyrkännyt tutin suuhun. Mutta pääni oli täynnä ideologiaa ja sinne ei kuulunut tutti.
Elämän keveys? Ajoittain.
Ja ehkä kukaan ei nytkään kaipaa minua, mutta minä kaipaan tyttöäni.
tiistai 19. heinäkuuta 2011
maanantai 18. heinäkuuta 2011
Kesämasennusta ja rukseja
18.07.2001
Jokavuotinen kesämasennukseni alkaa helpottamaan. Näin käy siis aina tähän aikaan. Kun luonto on kauneimmillaan, niin minä en kestä sitä.
Tänä vuonna tilanne oli astetta pahempi kuin ennen. Aloin pelkäämään katon tippumista päälle, sillan sortumista alta yms. Nyt huolestui jo lähipiirikin. Minuakin alkoi pelottamaan ensi kesä.
Mutta tänään sain ilouutisen. Eräs tuttavani kertoi syövänsä masennuslääkkeitä ja oireet olivat juuri samat ja jokakesäiset. Hänkin on marraskuun lapsia. Siinä sitten kikateltiin puhelimessa, että voi, voi, kun niin piristää kuulla jonkun toisenkin kärsivän samanlaista tautia. Josko vaikka järjestettäis skorpioneille koko kesän kestävä pimeyden leiri. Onhan niitä korkeanpaikan leirejä ja valohoitoja, miksei sitten säkkijuhlaa. On se niin mukava tietää, ettei ole ainutlaatuinen maailmassa. Ainakaan tässä asiassa.
Nyt mietitään hyviä neuvoja toisillemme, itselle kun niitä on turha tyrkyttää.
Ootteko muuten huomanneet, että mies ottaa kaikista parhaiten neuvoja vastaan kauniilta, vierailta naisilta? Vaikka se olisi juuri se sama juttu, josta minä oon rankuttanut jo kymmenen vuotta.
Lapsilla alkaa ruksien keruussa kolmas yö. Kun kymmenen on täynnä, saa tikkarin. Ja ruksin saa, kun nukkuu koko yön omassa sängyssään. Ja minä saan ruksin, jos en pyydä heitä yönsydännä viereeni nukkumaan. Minulla on puolitoista ruksia.
Taidan ottaa Iisakin viereeni. On se kuitenkin omani, vaikka miltä välillä tuntuisi. Ja nyt tuntuu ihan mukiinmenevältä mieheltä. Taidan tosiaan olla paranemaan päin!
19.07.2001
Vettä tulee, rankemman kaavan mukaisesti.
Ruksejakin tuli. Vaikka vähältä piti.
Lumi, 5v. vaelsi yöllä unissaan ja minäkin nukuin niin sikeästi, että heräsin vasta kun huudettiin äitiä. Lumi tuli jalkopäähän nukkumaan ja otti varpaista kiinni. Sitten Ukko, 4v. näki Lumin nukkuvan meidän sängyssä ja sanoin hänelle, että tuu sinäkin , kun on jo aamu. Kello oli 5.35.
Sitten Ii meni U:n sänkyyn nukkumaan ja L huomasi olevansa väärässä paikassa ja kipitti omaan sänkyynsä.
Tästä teimme aamulla yhteenvedon, että kaikki saa ruksin. Eikö mennytkin oikein?
Tämähän on vähän niinkuin harjoittelujakso. Ja L huomasi erehdyksensä ja yritti korjata tilanteen, josta kaikki muu oli ikäänkuin seurausta.
Seuraavan kymmenen ruksin, siis 11-20 palkinto on onkiretki ja 21-30 palkintona, että saa määräillä. Näin sanoi Ukko.
27.07.2001
Kurkkutulehdus jyllää. Muutoin elämä ok.
Kuura, 7kk nukahti tissille ja L ja U rakentavat eläintarhaa legoista. L pyyhityttää pyllynsä taas meillä. " Minä haluan vielä vähän aikaa olla lapsi."
Koulunalun lähestyminen jännittää. Sanoin, että koululaisetkin on lapsia. Se olikin hänelle jotenkin uusi tieto ja helpottava sellainen. Nyt K heräsi. Hänet pitäisi vieroittaa yötissistä. Huh huh!
Kymmenen vuotta myöhemmin 18.07.2011
Lumi, nyt 15v. tulee tällä viikolla maailmalta kotona käymään. On siis oppinut pyllynsä itse pyyhkimään.
Odotan, ja ikävä kasvaa, mitä lähemmäs hänen tulonsa tulee. Hän on ollut koko kesän reissussa. Ensin meidän kanssamme Italiassa ja Kreikassa, sitten sukulaiskierroksella Keski-Suomessa, ja sitten erkaannuimme. Me lähdimme pohjoiseen, hän Ranskaan kielikurssille.
Pari viikkoa on yhteistä aikaa, sitten hän muuttaa Helsinkiin. Lukiopaikka on, ja toivottavasti myös asuntoasia ratkeaa.
Nämä kolme viikkoa on olleet meille totuttelujakso elämään ilman häntä. Hän on etäisperheenjäsen. Ajatuksissa kyllä edelleen, mutta olen tietoisesti yrittänyt elää suuremmin ajattelematta tai murehtimatta. Hänen elämänsä, mitä minä en voikaan elää.
Tämä opettelu on riemullista parhaimmillaan ja pahimmillaan tuskaista ikävän tunnetta. Ei kärsi ajatella, ettei ikävä repsahda valtoimenaan syliin.
Ukko, 14v. on selvästi ottanut enemmän vastuuta, vanhimman lapsen vastuuta. Se näköjään luonnollisesti vierähtää seuraavan niskaan. Nuorin on veikeä velikulta, joka häviää, kun on puhe työstä. Häntä sitten keskimmäinen paimentaa. Saa nähdä muuttuvatko roolit, kun vanhin saapuu taas paikalle?
Me neljä olemme nukkuneet kesäsijoilla eli pirtin sivusta vedettävissä. Alakerrassa on viileämpää ja jotenkin ihan kuin olisi reissussa. Matot on poissa lattioilta ja jo pestyinä poikain toimesta. Odottavat syksyä.
Hirsiseinät huokuvat rauhaa.
Nuorimmaisellakin on oma huone, mutta hinkuaa toista huonetta. " Kun minä saan aina sen, mikä on jäänyt toisilta." No,sehän on kyllä totta. Isommille on ensin laitettu omat huoneet. Nyt kuusi vuotta on asutettu yläkertaakin.
K haluaisi L:n huoneen." Kun se kerta muuttaa pois, niin eihän se huonetta tarvitse enää."
Mutta tarvii. Koti ja oma paikka on vielä täällä. Meidän kotonamme, ja sydämissämme.
Jokavuotinen kesämasennukseni alkaa helpottamaan. Näin käy siis aina tähän aikaan. Kun luonto on kauneimmillaan, niin minä en kestä sitä.
Tänä vuonna tilanne oli astetta pahempi kuin ennen. Aloin pelkäämään katon tippumista päälle, sillan sortumista alta yms. Nyt huolestui jo lähipiirikin. Minuakin alkoi pelottamaan ensi kesä.
Mutta tänään sain ilouutisen. Eräs tuttavani kertoi syövänsä masennuslääkkeitä ja oireet olivat juuri samat ja jokakesäiset. Hänkin on marraskuun lapsia. Siinä sitten kikateltiin puhelimessa, että voi, voi, kun niin piristää kuulla jonkun toisenkin kärsivän samanlaista tautia. Josko vaikka järjestettäis skorpioneille koko kesän kestävä pimeyden leiri. Onhan niitä korkeanpaikan leirejä ja valohoitoja, miksei sitten säkkijuhlaa. On se niin mukava tietää, ettei ole ainutlaatuinen maailmassa. Ainakaan tässä asiassa.
Nyt mietitään hyviä neuvoja toisillemme, itselle kun niitä on turha tyrkyttää.
Ootteko muuten huomanneet, että mies ottaa kaikista parhaiten neuvoja vastaan kauniilta, vierailta naisilta? Vaikka se olisi juuri se sama juttu, josta minä oon rankuttanut jo kymmenen vuotta.
Lapsilla alkaa ruksien keruussa kolmas yö. Kun kymmenen on täynnä, saa tikkarin. Ja ruksin saa, kun nukkuu koko yön omassa sängyssään. Ja minä saan ruksin, jos en pyydä heitä yönsydännä viereeni nukkumaan. Minulla on puolitoista ruksia.
Taidan ottaa Iisakin viereeni. On se kuitenkin omani, vaikka miltä välillä tuntuisi. Ja nyt tuntuu ihan mukiinmenevältä mieheltä. Taidan tosiaan olla paranemaan päin!
19.07.2001
Vettä tulee, rankemman kaavan mukaisesti.
Ruksejakin tuli. Vaikka vähältä piti.
Lumi, 5v. vaelsi yöllä unissaan ja minäkin nukuin niin sikeästi, että heräsin vasta kun huudettiin äitiä. Lumi tuli jalkopäähän nukkumaan ja otti varpaista kiinni. Sitten Ukko, 4v. näki Lumin nukkuvan meidän sängyssä ja sanoin hänelle, että tuu sinäkin , kun on jo aamu. Kello oli 5.35.
Sitten Ii meni U:n sänkyyn nukkumaan ja L huomasi olevansa väärässä paikassa ja kipitti omaan sänkyynsä.
Tästä teimme aamulla yhteenvedon, että kaikki saa ruksin. Eikö mennytkin oikein?
Tämähän on vähän niinkuin harjoittelujakso. Ja L huomasi erehdyksensä ja yritti korjata tilanteen, josta kaikki muu oli ikäänkuin seurausta.
Seuraavan kymmenen ruksin, siis 11-20 palkinto on onkiretki ja 21-30 palkintona, että saa määräillä. Näin sanoi Ukko.
27.07.2001
Kurkkutulehdus jyllää. Muutoin elämä ok.
Kuura, 7kk nukahti tissille ja L ja U rakentavat eläintarhaa legoista. L pyyhityttää pyllynsä taas meillä. " Minä haluan vielä vähän aikaa olla lapsi."
Koulunalun lähestyminen jännittää. Sanoin, että koululaisetkin on lapsia. Se olikin hänelle jotenkin uusi tieto ja helpottava sellainen. Nyt K heräsi. Hänet pitäisi vieroittaa yötissistä. Huh huh!
Kymmenen vuotta myöhemmin 18.07.2011
Lumi, nyt 15v. tulee tällä viikolla maailmalta kotona käymään. On siis oppinut pyllynsä itse pyyhkimään.
Odotan, ja ikävä kasvaa, mitä lähemmäs hänen tulonsa tulee. Hän on ollut koko kesän reissussa. Ensin meidän kanssamme Italiassa ja Kreikassa, sitten sukulaiskierroksella Keski-Suomessa, ja sitten erkaannuimme. Me lähdimme pohjoiseen, hän Ranskaan kielikurssille.
Pari viikkoa on yhteistä aikaa, sitten hän muuttaa Helsinkiin. Lukiopaikka on, ja toivottavasti myös asuntoasia ratkeaa.
Nämä kolme viikkoa on olleet meille totuttelujakso elämään ilman häntä. Hän on etäisperheenjäsen. Ajatuksissa kyllä edelleen, mutta olen tietoisesti yrittänyt elää suuremmin ajattelematta tai murehtimatta. Hänen elämänsä, mitä minä en voikaan elää.
Tämä opettelu on riemullista parhaimmillaan ja pahimmillaan tuskaista ikävän tunnetta. Ei kärsi ajatella, ettei ikävä repsahda valtoimenaan syliin.
Ukko, 14v. on selvästi ottanut enemmän vastuuta, vanhimman lapsen vastuuta. Se näköjään luonnollisesti vierähtää seuraavan niskaan. Nuorin on veikeä velikulta, joka häviää, kun on puhe työstä. Häntä sitten keskimmäinen paimentaa. Saa nähdä muuttuvatko roolit, kun vanhin saapuu taas paikalle?
Me neljä olemme nukkuneet kesäsijoilla eli pirtin sivusta vedettävissä. Alakerrassa on viileämpää ja jotenkin ihan kuin olisi reissussa. Matot on poissa lattioilta ja jo pestyinä poikain toimesta. Odottavat syksyä.
Hirsiseinät huokuvat rauhaa.
Nuorimmaisellakin on oma huone, mutta hinkuaa toista huonetta. " Kun minä saan aina sen, mikä on jäänyt toisilta." No,sehän on kyllä totta. Isommille on ensin laitettu omat huoneet. Nyt kuusi vuotta on asutettu yläkertaakin.
K haluaisi L:n huoneen." Kun se kerta muuttaa pois, niin eihän se huonetta tarvitse enää."
Mutta tarvii. Koti ja oma paikka on vielä täällä. Meidän kotonamme, ja sydämissämme.
lauantai 2. heinäkuuta 2011
Tuuli
Saunan terassilla avaan kylpytakin. Annan lämpimän tuulen koskettaa.
Tuulahdus tulee koivuntuoksuineen, kilauttaa vienosti nurkan tuulikelloa. Mikä onni ja autuus!
Tuulahdus tulee koivuntuoksuineen, kilauttaa vienosti nurkan tuulikelloa. Mikä onni ja autuus!
Vilkaisen taivaalle. Pilvikerrokset menevät toisiaan vastaan.
Astun kumartuen sisälle hämärään. Aivan hetkessä tuuli mylvii nurkissa. Henkoset nousevat lattialankkujen raoista. On aivan pakko mennä terassille katsomaan ja tuntemaan muuttunut tuuli. Tuulikello pyörii väkkäränä ympyrää. En kuule edes kilinää tuulen huminalta.Nuoret koivut taipuvat nöyränä voiman edessä.
Taas avaan hetkeksi kylpytakin. Nyt lähtee kaikki se, mikä minuun ei kuulu enää.
lauantai 28. toukokuuta 2011
Helppoa elämää
28.5.2001
-4-vuotiaana Kuurasta voi tulla sankari-seikkailija. Siitä maksetaan, mä oon kuullut.
-Mitä se tekee?
-No, seikkailee niinkuin sankari.
- Mitä se silloin tekee?
- Jos kukaan ei rakasta, niin etsii rakkauden.
Jutteli Lumi kanssani.
Niin on kylmä, että meinaa pojan pissa jäätyä kaarelle, kun tuosta terassin laidalta päästelee. Pohjoinen on puhuri ja rakeita viskoo.
Mutta meillä on makuuhuoneessa mukavaa. Meillä on uusi sänky.
Nyt pääsee sänkyyn ja sieltä pois. Ei tartte kolmen ihmisen yli Kuura sylissä kontata aamuvarhaisella.
Mitä luxusta! Näinkö helppoa voi ihmisen elämä olla?
30.5.2001
Aurinko paistaa taas. Monessakin mielessä. Sellaista sähäkkää eteenpäin vievää energiaa.
Kuura osaa ottaa polvet alleen ja työntää itseään hiukan eteenpäin. Se tapahtui eilen.
Leikkikaluna hänellä on samanlainen ekojärsin kuin toisillakin oli, paksu kurkunviipale, jossa on keskellä reikä. Sitä on ihana narskuttaa kutiavia ikeniä vasten.
Lumille tuli eka hammas vasta 8-kuukauden iässä. Ukolla tuli kaksi hammasta samana päivänä neljän kuukauden ikäisenä. Että hampaita tässä odotellaan, kun ei oo muutakaan tekemistä.
28.5.2011
Ja nyt Kuura ilmoitti yökouluun lähtiessään, että ei tarvii sitten soitella. Että ei kerkeä vastaamaan.
Yö oli mennyt valvoen ainakin kolmeen saakka. Mitä ihmettä ne on tehneet?
Minä en jaksais valvoa puoleen yöhönkään. Milloin se näin keikahti?
Tyttärellä nuorisoteatterin esitykset tänään ja huomenna. Sitten alkais olemaan monenlaisen loppumisen aika.
Viimeinen viikko lähtee, kun hän on vielä peruskoululainen.Ja nyt on mopokorttikin taskussa.
Kaikki kunnia niille ihmisille, jotka työskentelevät nuorison kanssa. Miten tärkeää työtä he tekevätkään. Että saa kokeilla, onnistua, epäonnistua, olla ryhmässä, kuulua johonkin. Lisää tukea tämänkaltaiseen työhön!
Kun nuori/teini/ murkku/ lapsi oppii, että aikaansa voi käyttää monenlaiseen mielenkiintoiseen, niin se on aina poissa siitä epämääräisyydestä ja lorvimisesta. Että itse tekee oman elämänsä mielenkiintoiseksi.
Ja sitten tässä iässä huomaa, että on niin paljon asioita, mitä haluaisi tehdä ja kokea, ettei tahdo yksi elämä riittää.
Pirjo
-4-vuotiaana Kuurasta voi tulla sankari-seikkailija. Siitä maksetaan, mä oon kuullut.
-Mitä se tekee?
-No, seikkailee niinkuin sankari.
- Mitä se silloin tekee?
- Jos kukaan ei rakasta, niin etsii rakkauden.
Jutteli Lumi kanssani.
Niin on kylmä, että meinaa pojan pissa jäätyä kaarelle, kun tuosta terassin laidalta päästelee. Pohjoinen on puhuri ja rakeita viskoo.
Mutta meillä on makuuhuoneessa mukavaa. Meillä on uusi sänky.
Nyt pääsee sänkyyn ja sieltä pois. Ei tartte kolmen ihmisen yli Kuura sylissä kontata aamuvarhaisella.
Mitä luxusta! Näinkö helppoa voi ihmisen elämä olla?
30.5.2001
Aurinko paistaa taas. Monessakin mielessä. Sellaista sähäkkää eteenpäin vievää energiaa.
Kuura osaa ottaa polvet alleen ja työntää itseään hiukan eteenpäin. Se tapahtui eilen.
Leikkikaluna hänellä on samanlainen ekojärsin kuin toisillakin oli, paksu kurkunviipale, jossa on keskellä reikä. Sitä on ihana narskuttaa kutiavia ikeniä vasten.
Lumille tuli eka hammas vasta 8-kuukauden iässä. Ukolla tuli kaksi hammasta samana päivänä neljän kuukauden ikäisenä. Että hampaita tässä odotellaan, kun ei oo muutakaan tekemistä.
28.5.2011
Ja nyt Kuura ilmoitti yökouluun lähtiessään, että ei tarvii sitten soitella. Että ei kerkeä vastaamaan.
Yö oli mennyt valvoen ainakin kolmeen saakka. Mitä ihmettä ne on tehneet?
Minä en jaksais valvoa puoleen yöhönkään. Milloin se näin keikahti?
Tyttärellä nuorisoteatterin esitykset tänään ja huomenna. Sitten alkais olemaan monenlaisen loppumisen aika.
Viimeinen viikko lähtee, kun hän on vielä peruskoululainen.Ja nyt on mopokorttikin taskussa.
Kaikki kunnia niille ihmisille, jotka työskentelevät nuorison kanssa. Miten tärkeää työtä he tekevätkään. Että saa kokeilla, onnistua, epäonnistua, olla ryhmässä, kuulua johonkin. Lisää tukea tämänkaltaiseen työhön!
Kun nuori/teini/ murkku/ lapsi oppii, että aikaansa voi käyttää monenlaiseen mielenkiintoiseen, niin se on aina poissa siitä epämääräisyydestä ja lorvimisesta. Että itse tekee oman elämänsä mielenkiintoiseksi.
Ja sitten tässä iässä huomaa, että on niin paljon asioita, mitä haluaisi tehdä ja kokea, ettei tahdo yksi elämä riittää.
Pirjo
keskiviikko 25. toukokuuta 2011
Näkökulmia ja kermakakkua
31.5.2001
Viimeistä viedään. Päivää tässä kuussa. Ja kesä lähestyy! Eilen tuntui jo lämpimämmältä.
Eilen tehtiin lasten kanssa sopimus. Saavat itse kesän ajan katsoa, mitä laittavat päällensä ulos. Siis, jos on kylmä, niin hakevat lisää vaatetta ja silleen. Syynä tähän on minun laiskuus. En jaksa komentaa koko ajan.
Muutenkin olen luopunut turhasta komentelusta. Jotenkin olen näitten omien kirjoitusten myötä alkanut ajattelemaan enemmän lasten näkökulmasta asioita. Miksi kieltää asioita, jotka on hauskoja, eikä niistä oo välitöntä hengenvaaraa kenellekään.
Elän uudelleen lapsen maailmaa, iloitsen asioista heidän kanssaan. Yksi hurja toiveeni on tehdä kermakakku ja iskeä naamani sinne. Yritän tehdä tämän kotopiirissä. Tai oishan se huisin kivaa....
25.5.2011
En ole tehnyt sitä. Ja ei ole aikomusta. Ehkä se ikä meni ohi. Tai on vasta taas tulossa. Mistä tästä ajasta tietää, minne suuntaan se menee?
Maanantaina oli eka osa Coco Chanelin minisarjasta. Siinä oli vapauttavia kohtia. Oikein riemu nousi, kun Coco osasi kääntää asiat hänelle edulliseksi. Onko se sitä positiivista ajattelua? Vai itsekkyyttä?
Pirjo
Viimeistä viedään. Päivää tässä kuussa. Ja kesä lähestyy! Eilen tuntui jo lämpimämmältä.
Eilen tehtiin lasten kanssa sopimus. Saavat itse kesän ajan katsoa, mitä laittavat päällensä ulos. Siis, jos on kylmä, niin hakevat lisää vaatetta ja silleen. Syynä tähän on minun laiskuus. En jaksa komentaa koko ajan.
Muutenkin olen luopunut turhasta komentelusta. Jotenkin olen näitten omien kirjoitusten myötä alkanut ajattelemaan enemmän lasten näkökulmasta asioita. Miksi kieltää asioita, jotka on hauskoja, eikä niistä oo välitöntä hengenvaaraa kenellekään.
Elän uudelleen lapsen maailmaa, iloitsen asioista heidän kanssaan. Yksi hurja toiveeni on tehdä kermakakku ja iskeä naamani sinne. Yritän tehdä tämän kotopiirissä. Tai oishan se huisin kivaa....
25.5.2011
En ole tehnyt sitä. Ja ei ole aikomusta. Ehkä se ikä meni ohi. Tai on vasta taas tulossa. Mistä tästä ajasta tietää, minne suuntaan se menee?
Maanantaina oli eka osa Coco Chanelin minisarjasta. Siinä oli vapauttavia kohtia. Oikein riemu nousi, kun Coco osasi kääntää asiat hänelle edulliseksi. Onko se sitä positiivista ajattelua? Vai itsekkyyttä?
Pirjo
Timantteja
15.5.2001
Ii lähti viemään vierastamme kentälle, ja Lumi ja Ukko menivät mukaan.Kuura nukkuu, ja on rauhallinen tuokio elämässä.
Eilen oli riemuliikunnan ja satuliikunnan päättäjäiset. Eli me vanhemmat saimme kahvia ja pullaa, ja saimme katsoa, kuinka lapset riemuisasti liikkuivat. Olin hurjan ylpeä lapsistamme!
Se on niin mahtava asia, kun jokaisella on niin oma luonteensa. Se kai se olisi tarkoituskin, että suhtautuisi samanlaisella ymmärtämyksellä kaikkiin ihmisluonteisiin, ei pelkästään omiin lapsiin. Näkisi ne mahdollisuudet, ei vain niitä heikkouksia. Ja kun saa voimaa omalle luonteelleen, saa olla se mikä on, niin ei ole enää luonteensa vanki, vaan voi sujuvasti eri tilanteessa olla erilainenkin.
Tämä näkyi hienosti Ukossa, kun olimme kylpylässä. Kylpylän jälkeen menimme baariin ja ihmettelin, että minne se Ukko nyt oikein katosi. Sitten pää nousi kahden aikuisen välissä olevalta baarijakkaralta. Hän, introvertti, ikäänkuin ui istumaan ventovieraitten väliin, ja omalla tavallaan oli sujuvasti extrovertti.
Aina joskus kokee sellaisia onnistumisen hetkiä tässä kasvattajan työssä. Enin osahan on sitä taajomista. Mitähän sekin tarkoittaa?
Ehkä se ihmisen kasvaminen onkin kuoriutumista. Kuoriutua kaikesta turhasta ja epäolennaisesta aina kussakin tilanteessa pois. Kasvaa lapsen kaltaiseksi. Niinhän se joku viisas on joskus sanonut.
Yksi saman viisaan sanoma juttu on hyvä aina välillä palauttaa mieleen. Elää lintujen lailla. Murehtimatta, mistä huomenna ruoanmuru löytyy. Luottaa vain, että elämä kantaa ja huolen pitää.
Riittää, kun on avoin mahdollisuuksille. Ja ottaa mahdollisuuksista kiinni.
25.5.2011
Se on jännä huomata, että miten samanlaisina lapset ovat pysyneet. Sen aisti jo silloin vatsasta, että minkätyyppinen ihminen siellä on kehittymässä. Ja se luonne vaan kypsyy ja paranee.
Lumi katsoi synnyttyään niin tiukasti meitä silmiin, että pelotti. Ihan oikeasti. Siinä oli ote, että jaaha, teidän pitää sitten pärjätä minun kanssa.
Ukon katse oli lempeämpi, ja jossakin vaiheessa tätä vuotta 13-vuotias murkku oli hyvinkin intro, murahteli kuin hirvi, kun jotain kysyi. Nyt on se vaihe taas auennut enemmän extroon päin.
Mutta jotenkin he hiovat toisiaan. Lumista on tiukkuuden takaa löytynyt herkkä, suloinen tyttö, ja Ukkokin osaa pitää pintansa. Aina tilanteen mukaan.
Toivottavasti itsekin olen karjumistaidoissani hieman hioutunut. Timanttejahan me kaikki ollaan.
Pirjo
Ii lähti viemään vierastamme kentälle, ja Lumi ja Ukko menivät mukaan.Kuura nukkuu, ja on rauhallinen tuokio elämässä.
Eilen oli riemuliikunnan ja satuliikunnan päättäjäiset. Eli me vanhemmat saimme kahvia ja pullaa, ja saimme katsoa, kuinka lapset riemuisasti liikkuivat. Olin hurjan ylpeä lapsistamme!
Se on niin mahtava asia, kun jokaisella on niin oma luonteensa. Se kai se olisi tarkoituskin, että suhtautuisi samanlaisella ymmärtämyksellä kaikkiin ihmisluonteisiin, ei pelkästään omiin lapsiin. Näkisi ne mahdollisuudet, ei vain niitä heikkouksia. Ja kun saa voimaa omalle luonteelleen, saa olla se mikä on, niin ei ole enää luonteensa vanki, vaan voi sujuvasti eri tilanteessa olla erilainenkin.
Tämä näkyi hienosti Ukossa, kun olimme kylpylässä. Kylpylän jälkeen menimme baariin ja ihmettelin, että minne se Ukko nyt oikein katosi. Sitten pää nousi kahden aikuisen välissä olevalta baarijakkaralta. Hän, introvertti, ikäänkuin ui istumaan ventovieraitten väliin, ja omalla tavallaan oli sujuvasti extrovertti.
Aina joskus kokee sellaisia onnistumisen hetkiä tässä kasvattajan työssä. Enin osahan on sitä taajomista. Mitähän sekin tarkoittaa?
Ehkä se ihmisen kasvaminen onkin kuoriutumista. Kuoriutua kaikesta turhasta ja epäolennaisesta aina kussakin tilanteessa pois. Kasvaa lapsen kaltaiseksi. Niinhän se joku viisas on joskus sanonut.
Yksi saman viisaan sanoma juttu on hyvä aina välillä palauttaa mieleen. Elää lintujen lailla. Murehtimatta, mistä huomenna ruoanmuru löytyy. Luottaa vain, että elämä kantaa ja huolen pitää.
Riittää, kun on avoin mahdollisuuksille. Ja ottaa mahdollisuuksista kiinni.
25.5.2011
Se on jännä huomata, että miten samanlaisina lapset ovat pysyneet. Sen aisti jo silloin vatsasta, että minkätyyppinen ihminen siellä on kehittymässä. Ja se luonne vaan kypsyy ja paranee.
Lumi katsoi synnyttyään niin tiukasti meitä silmiin, että pelotti. Ihan oikeasti. Siinä oli ote, että jaaha, teidän pitää sitten pärjätä minun kanssa.
Ukon katse oli lempeämpi, ja jossakin vaiheessa tätä vuotta 13-vuotias murkku oli hyvinkin intro, murahteli kuin hirvi, kun jotain kysyi. Nyt on se vaihe taas auennut enemmän extroon päin.
Mutta jotenkin he hiovat toisiaan. Lumista on tiukkuuden takaa löytynyt herkkä, suloinen tyttö, ja Ukkokin osaa pitää pintansa. Aina tilanteen mukaan.
Toivottavasti itsekin olen karjumistaidoissani hieman hioutunut. Timanttejahan me kaikki ollaan.
Pirjo
Mummoja ja pappa
4.5.2001
Tämä on merkkipäivä. Kuura kääntyi itse, täysin omin avuin, selältä mahalleen. Vielä eilen jalat oli niin kippurassa, ettei käännös onnistunut. Me tietysti pökitään Kuuraa kääntymään, kun neuvolatarkastus lähenee... Ei, kyllä tämä kolmas on saanut kasvaa paljon huolettomammin kuin eka. Hyvä, että edes huomasin tätä käännöstä. Olin nimittäin Suoma-mummon( anoppini) kanssa puhelimessa ja siellä se Kuura-boy yksikseen ähräsi pirtin lattialla. Ja kääntyi lihapukin alle! Sitä en kertonut edes Iisakille.
13.5.2001
Yleensä äitienpäivänä, kuten muinakin päivinä, jolloin on pakko olla hauskaa, olen ollut joko itse kipeä, lapsi kipeä tai muuten vain mälsää.
Viime äitienpäivänä sain Iisakin takaisin Nepalista puolentoista kuukauden retkeltään(työ!). Odotimme häntä Espoossa, ja Lumi antoi isälle koko suukkovarastonsa. Kuurasta tuleva isä sai tiedon sähköpostilla Nepaliin. Oli Kathmandun nettikahvilan koneet pimenneet, kun Ii oli rummuttanut innoissaan pöytää.
Suoma-mummo kyllä epäili, miten Ii voi olla tulevan lapsen isä, kun on toisella puolella maailmaa. Mutta nykyään kaikki on mahdollista!
Oma äitini kertoi äsken puhelimessa, että nyt hän saa onneksi levätä. Silloin, kun me lapset olimme jaloissa, niin ei kerennyt kuin hätäisesti syöttää lapset ja navettahommat kutsuivat taas.
On se ollut paljon rankempaa elämä silloin. Vaipatkin äiti pesi avannossa! Ei tainnut olla mielessä, että kukahan minä oikein olen, yksilönä. Ehkä herääminen tällaisten kysymysten esittämiseen onkin eri sukupolven juttu. Äitini aikaiseen elämään verrattuna meidän nykyisten äitiyslomalaisten elämä on piece of cake.
Taidanpa ottaakin.
25.5.2011
Niin se aika vierii. Nyt ei ole enää mulla äitiä, eikä anoppia. Appikin meni toisiin maisemiin talvella.
Onneksi tuli vietettyä aikaa heidän kanssaan aina, kun se oli mahdollista. Välimatkat kun olivat melkoiset, toiseen mummolaan 400 km ja toiseen 900 km. Eilen oli Iillä perunkirjoitukset. Viimeiset semmoiset.
Jännä, kun sitä ei millään oikein tajua, että heitä ei enää ole. Saa monesti itsensä kiinni ajatuksesta, että nyt täytyy soittaa ja kertoa joku juttu, lähinnä lapsiin liittyviä, mummoille ja papalle.
Ikävä tulvahtaa aina joskus mieleen, kostuttaa silmät. Aivan yhtäkkiä, varoittamatta.
Kolmen vuoden sisään on tapahtunut paljon myös muita muutoksia, joten asiat ovat vähän sikinsokin päässä. Ehkä siksikin otin nyt aikaa kirjoittaa, selventää itselleni, missä elämäni on.
Pirjo
Tämä on merkkipäivä. Kuura kääntyi itse, täysin omin avuin, selältä mahalleen. Vielä eilen jalat oli niin kippurassa, ettei käännös onnistunut. Me tietysti pökitään Kuuraa kääntymään, kun neuvolatarkastus lähenee... Ei, kyllä tämä kolmas on saanut kasvaa paljon huolettomammin kuin eka. Hyvä, että edes huomasin tätä käännöstä. Olin nimittäin Suoma-mummon( anoppini) kanssa puhelimessa ja siellä se Kuura-boy yksikseen ähräsi pirtin lattialla. Ja kääntyi lihapukin alle! Sitä en kertonut edes Iisakille.
13.5.2001
Yleensä äitienpäivänä, kuten muinakin päivinä, jolloin on pakko olla hauskaa, olen ollut joko itse kipeä, lapsi kipeä tai muuten vain mälsää.
Viime äitienpäivänä sain Iisakin takaisin Nepalista puolentoista kuukauden retkeltään(työ!). Odotimme häntä Espoossa, ja Lumi antoi isälle koko suukkovarastonsa. Kuurasta tuleva isä sai tiedon sähköpostilla Nepaliin. Oli Kathmandun nettikahvilan koneet pimenneet, kun Ii oli rummuttanut innoissaan pöytää.
Suoma-mummo kyllä epäili, miten Ii voi olla tulevan lapsen isä, kun on toisella puolella maailmaa. Mutta nykyään kaikki on mahdollista!
Oma äitini kertoi äsken puhelimessa, että nyt hän saa onneksi levätä. Silloin, kun me lapset olimme jaloissa, niin ei kerennyt kuin hätäisesti syöttää lapset ja navettahommat kutsuivat taas.
On se ollut paljon rankempaa elämä silloin. Vaipatkin äiti pesi avannossa! Ei tainnut olla mielessä, että kukahan minä oikein olen, yksilönä. Ehkä herääminen tällaisten kysymysten esittämiseen onkin eri sukupolven juttu. Äitini aikaiseen elämään verrattuna meidän nykyisten äitiyslomalaisten elämä on piece of cake.
Taidanpa ottaakin.
25.5.2011
Niin se aika vierii. Nyt ei ole enää mulla äitiä, eikä anoppia. Appikin meni toisiin maisemiin talvella.
Onneksi tuli vietettyä aikaa heidän kanssaan aina, kun se oli mahdollista. Välimatkat kun olivat melkoiset, toiseen mummolaan 400 km ja toiseen 900 km. Eilen oli Iillä perunkirjoitukset. Viimeiset semmoiset.
Jännä, kun sitä ei millään oikein tajua, että heitä ei enää ole. Saa monesti itsensä kiinni ajatuksesta, että nyt täytyy soittaa ja kertoa joku juttu, lähinnä lapsiin liittyviä, mummoille ja papalle.
Ikävä tulvahtaa aina joskus mieleen, kostuttaa silmät. Aivan yhtäkkiä, varoittamatta.
Kolmen vuoden sisään on tapahtunut paljon myös muita muutoksia, joten asiat ovat vähän sikinsokin päässä. Ehkä siksikin otin nyt aikaa kirjoittaa, selventää itselleni, missä elämäni on.
Pirjo
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)